Aurinkoinen toukokuu

En ikinä olisi kuukausi takaperin uskonut, millaiset kelit nyt olisivat. Tolkuttomien lumimassojen keskellä olin jo epätoivoisena valmis uskomaan, että lunta on vielä juhannuksena. Vaan niin mahtava on auringon voima, että lumikasat ovat enää vain muisto. Jo yli viikon verran Kajaania on hellitty lämpimällä auringon paisteella ja olenkin kiitettävästi ottanut ilon irti bikinikeleistä viime viikon keskiviikosta alkaen. Epäterveellistä tai ei ainakin henkinen hyvinvointini paranee auringon paisteen myötä. Parhain rentoutumisen muoto, minkä tiedän, on istua tai maata bikineissä auringossa ja lukea hyvää, mutta ei sisällöltään liian raskasta, kirjaa. En ikinä ole tässä vaiheessa vuotta ollut niin ruskettunut kuin nyt.

Viime viikon helatorstain jälkeinen perjantai oli onneksi jälleen vapaa päivä. Pidin tuolloin loput kertyneet ylityövapaat pois. Aamulla aikaisin kävin tekemässä penkki-mavetreenin Kajaanin voimailusalilla ja voi, miten hikoilinkaan. En niinkään treenin rankkuudesta johtuen vaan korkean lämpötilan vuoksi. Siistiydyttyäni riensin kuntosalilta pitkästä aikaa hemmottelemaan itseäni kampaajalle. Lopputulokseen olin tyytyväinen. Pidän todella paljon noista elumenilla tehdyistä pinkeistä ja violeteista raidoista. Annoin kampaajan jopa nipsaista latvoista joitain senttejä pois vaan jäihän tuota pituutta siltikin vielä jäljelle. Kampaajan jälkeen keskityin olennaiseen eli takapihalla nauttimaan auringosta ja pakkaamaan siinä samalla viikonlopun kissanäyttelyreissua varten.

Mieheni Markon saavuttua töistä lähdimme ajamaan hänen vanhemmilleen Pyhäjoelle, jossa yövyimme ja aikaisin lauantai-aamuna ajelin yksin Lapualle kissanäyttelyyn bengalinpentu Jade mukanani. Kissanäyttelyihin liittyy paljon odottelua, joten oman kissan esittelyjen välillä kävin näyttelyhallin vieressä olevalla nurmialueelle ottamassa viltillä aurinkoa ja lukemassa kirjaa... kerrankin keskeytyksettä, sillä tytär oli isovanhempien hoidossa Pyhäjoella. Mikäpä siinä oli pöykötellä parhaimmillaan +26 asteen helteessä juoden vettä ja syöden eväitä. Ilahduttavaa oli kissani saamat hyvät arvostelut molempina näyttelypäivinä, kissan rohkeus isossa ihmis- ja kissapaljoudessa ja kaikin puolin onnistunut näyttelydebyytti.

 

 

 Marko tuli myöhemmin lauantaina illalla Seinäjoelle yksin bussilla ja junalla. Tarkoituksenamme oli viettää nelivuotishääpäivää kahden, vaikka virallisesti hääpäivämme on vasta tämän viikon torstaina. Päätimme, että järkevintä oli kuitenkin ajoittaa hääpäivän juhlistus viikonlopulle, sillä torstai on usein molemmille meistä kiireinen työpäivä ja väsyneenä illalla emme välttämättä jaksaisi panostaa tärkeään päivään niin paljon kuin haluaisimme. Ja mikäpäs siinä, kun kissanäyttelyreissua varten olin muutenkin varannut hotellin Seinäjoelta Scandicista. Tuli lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla; kissanäyttelyreissu ja hääpäivän viettoreissu. Tyttäremme syntymän jälkeen tämä olikin meille vasta kolmas yö kahdestaan yhdessä poissa kotoa eli todella harvinaisesta luksuksesta oli kyse, kun saimme keskittyä keskeytyksittä vain toisiimme. Saatan palata nelivuotishääpäivän tunnelmiin toisessa postauksessa myöhemmin.

 

Geelikynnet on treenikynnet

Vakituinen geelikynsien laittajana Minnan muutettua Tampereelle olen joutunut nyt lähes puolitoistavuotta värkkäilemään geelikynnet itse itselleni. Olen todella epäluuloinen antamaan kynsiäni kenen tahansa laitettavaksi, koska tykkään kynsien olevan todella koristeelliset ja valitettavasti moni geelikynsien tekijä on liian arka toteuttamaan kynsifantasioitani tai kynii tyyliin euron per koriste, jolloin kynsille tulee varsin suolainen kokonaishinta. Itse laitettuna saan varmasti sellaiset kynnet kuin haluan ja pääsen huomattavasti halvemmalla. Myöskään kynsien geelaus ei ole aikaan sidottu vaan voin alkaa laittamaan kynsiä fiilispohjalta silloin, kun itsestäni parhaalta tuntuu, vaikka viikonloppuna keskellä yötä. Iltaihmisinä kynsi-inspiraationi tuppaavat iskemään minulle usein varsin myöhäiseen ajankohtaan.

Kun alan tehdä kynsiä, minulla ei useinkaan alkuun ole täysin selvää visiota vaan idea hahmottuu valmiiksi työskentelyn edetessä. Kolmesta viimeisimmistä kynsistä tässä tekstin ohessa on kuvat. Myönnän että varsin usein värimaailma menee pinkin ja hopean suuntaan, koska nyt yksinkertaisesti satun tykkäämään kyseisestä värimaailmasta. Vihreää tai keltaista geeliä ei löydy minun kynsipakistani. Ensimmäisen ja viimeisimmän kynsiporani sanottua yhteistyösopimuksen irti olen vanhat geelit poistanut sittemmin mieheni yleishiomakoneella (dremel). Ajatus voi tuntua hurjalta, mutta täytyy sanoa miehisen hiomakoneen olevan miljoona kertaa tehokkaampi kuin naisten käteen tarkoitetun siron kynsiporan. En ole uutta kynsiporaa hommannutkaan, koska dremel ajaa asiansa kynsihommissa. Joskus olen geelilakkaustakin kokeillut, mutta se ei ole minun juttu. Kuntosalihommissa geelilakkaus ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kestävä. Tangot ja raskaiden rautojen kolistelu saa lakkauksen nopeasti lohkeilemaan. Geeli sen sijaan kestää raskaammankin reuskaamisen kuntosalilla ja kynnet pysyvät monta viikkoa kauniina. Ilman kynsien geelausta kynteni olisivat varmasti treenien takia aivan karmeassa kunnossa tai ainakin ne olisi pidettävä ihan lyhyinä. Minulle geelikynnet on siis myös treenikynnet.

Kylmän toukokuun alun ajatusvirtaa

Eletään toukokuun alkupäiviä ja räntää sataa taivaalta. Ihania kevät- ja kesähepeneitä on hommattu kaappeihin, mutta näyttää siltä, ettei niitä heti kohta tarkene pukea päälleen. Joka tapauksessa kylmyydestä huolimatta Vappu katkaisi mukavasti työviikkoa. Pidin vielä maanantain ylityövapaana, joten saimme tytön kanssa nauttia ruhtinaallisesta neljän päivän vapaasta. Ulkoillakin tarkeni, kun puki riittävästi vaatetta. Olen himona leopardikuosiin, josta onneksi jo varsin itsenäisiä vaatevalintoja tekevä tyttärenikin näyttää pitävän. Ei ollut vaikea ulkoa erottaa kiireestä kantapäähän täpläkuosiin puettua jälkeläistäni.

Maanantaina kävimme myös Kajaanin uimahallissa Kaukavedessä uimassa. Jos tyttö saisi päättää, kävisimme varmasti uimassa joka päivä. Eikä siinä mitään. Uinti ja varsinkin kylmäaltaassa pulikointi on mukavaa palauttavaa liikuntaa voimanostotreeneistä, mutta minun ihoni ei kyllä kestä uintia kuin korkeintaan 1-2 kertaa viikossa. Uimahallivesi kuivattaa ihoa sen verran kovasti. En myöskään kovin mielelläni pesisi hiuksiani kovin montaa kertaa viikossa. Omille pitkille hiuksilleni näyttää vallan hyvin riittävän se 1-2 pesua viikossa, jotta hiukset pysyvät kunnossa. Muuten tietenkin peseydyn joka päivä, mutta hiukset harvemmin.

Välillä mielessä käy hiusten leikkaaminen aavistuksen lyhyemmiksi, mutta mieheni Marko tykkää, että hiusten on oltava pitkät ja itseni tuntien, myös itseäni todennäköisesti harmittaisi hiusten leikkiminen jälkikäteen. Luottohiustenpesuaineena minulla on useita vuosia ollut Sebastian -sarjan tuotteet joko kosteuttavia tai korjaavia tuotteita. Myöskin Wellan Luxe Oil on ehdoton luottotuotteeni, joka antaa hiuksille kiiltoa ja sileyttä. Ja koska haluan hiusten olevan tuhkanvaalet, keltaisuutta karkottamaan oivallinen tuote on Fudgen silver shampoo. Paras kokeilemistani hopeashampoista. Toki varovaisuutta vaikutusajan kanssa saa käyttää, koska tuotteella saa helposti vetäistyä hiukset ihan sinisiksikin. Nimimerkillä kokemusta on tästäkin.

Melkein puoli vuotta on edellisestä kampaajakäynnistä ja silloinkin vain tasattiin latvoja. Viikon päästä kuitenkin ajattelin hemmotella itseäni latvojen tasauksen lisäksi ihan hiusten värjäyksellä. Yleensähän hiusteni tyven olen värjäillyt itse pihiyttäni ja myös siksi, etten laiskana koskaan saa ajoissa varattua haluamaani aikaa kampaajalle. Lasten hoidon järjestäminenkin omille kauneudenhoitoreissuille on aina oma projektinsa. On paljon helpompi hillua kotona puolipukeissa väriaine päässä vahtien samalla kissoja ja tytärtä kuin hommata lastenhoitaja ja roudata oma ruho kampaajalle. Tekevänähän pyöritän muutenkin oman perheen sisällä kotikampaamoa leikaten mieheni Markon ja tyttäreni hiukset aina tarvittaessa.

Tässä kuussa tulevan nelivuotishääpäivän kunniaksi haluan hemmotella itseäni kerrankin ihan ammattilaisen käsittelyssä. Ja onhan tässä kuussa tulossa myös kissanäyttelyreissu pitkästä aikaa moneen vuoteen oman kissan kanssa ja myös voimanostokisat. Syitä olla edustuskunnossa on siis enempi kuin yksi. Pian pitäisi voimanostokisoja varten alkaa keveähkölle dieetille. Ei huvittaisi yhtään luopua jäätelöstä, sipsistä ja karkista pariksi viikoksi. Yleensä herkuista luopuminen on riittävä kisapainoon pääsemiseksi, mutta jotenkin siihen orientoituminen ottaa hieman koville.

Liikuntahaaste ja viiden euron voitettu veto

Yrityksessä, jossa olen työntekijänä, järjestettiin useamman kuukauden mittainen liikuntahaaste helmikuusta alkaen. Liikuntahaaste on edelleen käynnissä. Liikuntaminuutteja kerätään sekä joukkueittain että yksilöinä. Minuutit merkataan kirjautumalla liikuntahaastesivulle ja yksilöiden merkitään liikuntatyyppi esimerkiksi, onko kyseessä kävely, kuntosali, jooga, laskettelu, kotitreeni tai muu liikunta, mikäli listalta ei löydy sopivaa vaihtoehtoa. Liikuntahaastesivun lisäksi Facebookissa haasteeseen osallistuvilla on oma suljettu liikuntahaasteryhmä, jossa voi kertoa omista liikkumisistaan tai tehdä haasteeseen liittyviä kysymyksiä.

Aloin haasteen alettua miettimään itsekseni, että onkohan seksi haasteeseen hyväksyttävä liikuntamuoto. Keksin useitakin kategorioita listassa, johon olisin voinut merkata läheisemmän kanssakäymisen mieheni kanssa. Maanantaina työpaikalla oli joka viikkoinen tiimipalaveri, jossa mukana oli myös Oulusta esimies. Kahvipöydässä liikuntahaasteen tullessa puheeksi, esittelinkin sitten viikonlopun aikana syntyneen idean, jolla saisi kätevästi lisää liikuntaminuutteja kerättyä. Pohdin, että kysyisinkö liikuntahaastesivulla asiasta muiden mielipidettä ja haasteen valvojan kantaa. Oulusta tullut esimies naureskellen heitti tuumailuuni, että jos kehtaan asiasta kysyä, niin saan häneltä viisi euroa. Tähän minut paremmin tunteva kollegani Kajaanista totesi, että se on sitten menetty viisi euroa.

Kotiin päästyäni luonnollisesti kirjoitin facebookin liikuntahaastesivulle seuraavan viestin: "Lasketaanko seksi liikunnaksi haasteessa? Onhan se tutkimusten mukaan enemmän kcal kuluttavaa kuin kävely. Ja jos lasketaan, onko se muu laji, kekseliäisyydestä riippuen joogaa tai ratsastusta vaiko kotitreeniä? En oo tähän mennessä em. minuutteja haasteeseen laittanut, mutta tuli vaan tässä häiriintyneen mielikuvituksen omaavana tällainenkin ajatus mieleen. Heh." Positiivista oli, etten muiden vastauksista päätellen ollut ainoa, joka oli ajatellut tätä kysymystä. Ainakin pari muuta tunnusti tulleensa ajatelleeksi samaa. Valvojalta kuitenkin tuli täystyrmäys kuningasidealleni. Seksi ei ole haasteeseen hyväksyttävää liikuntaa. Pöh! Sanon minä. Ajatelkaa, minkälainen terveyttä edistävä vaikutus ko. asian hyväksyminen liikunnaksi olisi ollut laajalti. Ei minulla pienen lapsen äitinä ole aikaa kökkiä tuntikausia kuntosalilla tai juoksennella ulkona kuin aropupu. Haluan tehdä myös muuta "hyötyliikuntaa". Huolisin mieluusti seksin ja myös siivoamisen (mitä ei myöskään valitettavasti lasketa haasteminuutteihin) omiin liikuntaminuutteihini. Miehen kanssa seksistä ollaankin puhuttu jo niin kauan kuin muistan muun muassa "yhteisaerobisena", että kyllä se on liikuntaa. Niin kerta! Mutta sääntöjen mukaan tietenkin mennään.

Palataanpa kuitenkin vielä siihen viiden euron vetoon, jonka ajattelin olevan lähinnä vain huulen heittoa ilman vakavampaa tarkoitusta. Oululainen esimies oli kertonut tästä vallan mainiosta liikuntaideastani myös jollekin muulle liikuntahaasteeseen osallistuvalle ja naureskellut luvanneensa minulle viisi euroa, mikäli kehtaan asiasta Facebookissa tiedustella. Tämä toinen henkilö oli bongannut tietysti kyssärini sivuilta ja pistänyt screenshottia esimiehelle todeten siinä samalla, että valmistauduhan kaivamaan kuvetta.

Viikko sitten maanantaina töihin mennessä työpöydälläni oli kirje, jossa oli esimieheltä toki työhön liittyvä tärkeä paperi, mutta myös viiden euron seteli maksuna hävitystä vedosta. Mieheni Marko kotona totesi, että hyvä häviäjälle, että oli lyönyt vedon vain viidestä eurosta eikä esimerkiksi viidestäkymmenestä eurosta, koska tuon kaltaisten vetojen tekeminen voi käydä kalliiksi.

Liikuntahaaste kaikkinensa on kyllä ollut tosi mukava (vaikka pahoittelen edellä mainittujen lajien rajaamista haasteen ulkopuolella) ja motivoinut kokeilemaan uusia lajeja. Helmikuussa oli kuukauden haasteena avantouinti. Kajaanilaisten kollegojen kanssa kävimme Kajaanin kylmäkaraisukeskuksella haasteen aikana liki kahdenkymmenen asteen pakkasessa uimassa avannossa. Tämän jälkeenkin olen yksin käynyt vähemmän kovalla pakkasella avantouimassa. Jostain syystä yksikään työkaveri ei suostu enää avantoon. Myöskään mieheni Marko ei lämmennyt ajatukselle avantouinnista edes kylmäkaraisukeskuksen avoimien ovien päivänä, vaikka houkuttelin lämpimällä saunalla ja että nyt olisi mahdollisuus ilmaiseksi kokeilla avantouintia. Maaliskuussa kuukauden haaste oli lumikenkäily. Koska halvat lumikengät Kajaanin ja Sotkamon Tokmanneilta oli loppu, olin todella harmissani. Marko oli kuitenkin todella kultainen, kun työkaverinsa kautta hankki minulle Etelä-Suomesta himoitsemani lumikengät. Huhtikuun haastelaji olisi ollut laskettelu, mutta sitä en ehtinyt harrastamaan valitettavasti. Nyt taitaa kevät olla jo niin pitkällä, ettei taida enää olla mahdollistakaan. Huhtikuussa haasteminuutteja osaltani verotti yli viikon kestänyt sitkeä flunssa, mutta sairastumisillepa ei voi mitään. Kilpaurheilijanahan olen toki ennen liikuntahaastettakin liikkunut paljon, mutta on ihan kiva motivoitua kokeilemaan uusiakin lajeja ja seuraamaan muiden työntekijöiden liikuntasuorituksia.

Voimanosto 2017 SM3 ja 2018 SM2

Voimanostohommista ajattelin pitkän blogihiljaisuuden jälkeen kirjoitella. Siirryin voimanostoa vakavissaan treenaamaan 2015-2016 vaihteessa kuten aiemmin olen kertonut. Tuolloin maastavedossa ja penkissä olin jo aikaisemman fitnesstreenitaustani ja mieheni toistovoimapunnerrustaustan vuoksi aika hyvin jyvällä. Niiden puolesta olisin voinut osallistua ihan hyvin jo vuoden 2016 joulukuussa pidettäviin Suomen Mestaruus -kisoihin. Tähän olisi ollut mahdollisuus myös SM-kisojen tulosrajan ylittävän yhteistuloksenkin puolesta, mutta päädyimme tähtäämään kisauran aloittamiseen vasta vuonna 2017, jotta saisin eniten päänvaivaa herättäneen kyykkytekniikkani hiottua rauhassa kuntoon. Ratkaisu osoittautui kannattavaksi, sillä ensimmäisissä voimanostokisoissa Sotkamossa saavutin maaliskuussa 2017 ihan mukavat tulokset kaikissa kolmessa lajissa. Kyykyssä tulos jäi vielä tuolloin alle 100 kilon.

Vuoden 2017 SM-kisat eivät osaltani menneet niin putkeen kuin olisivat voineet mennä. Valmistautumista kisoihin kuormitti tuohon aikaan sijoittuva tyttären korvatulehduskierre, joka alkoi putken lähdettyä toisesta korvasta. Putkituksista on ollut iso hyöty, sillä tämä todella oli ensimmäinen korvatulehduskierre tai ylipäänsä korvatulehdus putkitusten jälkeen. Joka tapauksessa valvotut yöt, lääkärissä käynnit ja tytön jättäminen isovanhempien hoteisiin huoletti ensin niin kovasti, että mietin jopa kisojen jättämistä kokonaan väliin. Mieheni kuitenkin suorastaan pakotti minut nousemaan Helsinkiä kohti matkaavaan bussiin. Helsingistä matkasin junalla Järvenpäähän, jossa yövyin hotellissa yhdessä kisatovereni joskin hieman painavammassa sarjassa kisaavan Olgan kanssa. Itsehän kisaan tsirpulasarjassa eli naisten avoimessa alle 52 kiloisissa. Sanottakoon tässä treenipainoni kisojen ulkopuolella olevan kuitenkin 53-54 kilon luokkaa riippuen siitä, kuinka paljon olen viettänyt aikaa herkkujen ääressä ja mikä aika kuusta on.

Vuoden 2017 kisoja edeltävänä yönä havahduin kuukautiskipuihin. Joka kuukautinen vieras ilmaantui kylään reilua viikkoa etuajassa kuin olisi laskemien mukaan pitänyt. Tämäkin vielä! Olgan ja minun taksimatka kisspaikalle Pornaisiin oli kuitenkin varsin hulvaton ja mahduimme molemmat ilmoittautumiimme painoluokkiin. Niin, jopa minä painoin reilusti alle 52 kg:n, vaikka verta tuli kuin härän kurkusta. Uudeksi ongelmaksi muodostui lumimyräkkä, jonka vuoksi huoltajakseni lupautunut mieheni myöhästyi hieman kisojen alusta. Hänen oli ennen kisoihin tuloa vietävä tytär isovanhemmille hoitoon. Kyykyt menivätkin minulla huoltajaa odotellessa hermoillessa ja tulos jäi vaatimattomasti aloituspainoon (100 kg). Myös yhteistulos itselleni oli huono, vain 315 kg. Tuloksella kuitenkin irtosi SM pronssia, joten jos ei henkilökohtaiseen tulokseen voinutkaan olla tyytyväinen niin olihan sijoitus pronssille ensimmäisissä SM-kisoissa todella hieno juttu.

SM-pronssia.

 

 

Minä ja Olga

Jos ensimmäiset SM-kisat menivätkin hieman penkin alle, vuoden 2018 SM-kisat Ylöjärvellä tulivatkin onneksi jo hyvin pian vuoden 2018 maaliskuussa. Revanssin paikka siis ilmaantui todella pian. Sain mukaani voimanostossa kokeneen ja hyvin ansioituneen voimanostajan Topin huoltajaksi. Täytyy sanoa, että hyvällä huoltajalla on iso merkitys onnistuneeseen suoritukseen. Topi sai tehdä painojen suhteen päätökset ja sain itse vain keskittyä nostamaan. Yhteistulos edellisiin SM-kisoihin paranikin selvästi: 332,5 kg (110-72,5-150). Kyykyssä tuli jopa oma henkilökohtainen kisaenkka. Sijoitus kisoissa myös parani, sillä näistä kisoissa nappasin SM-hopeaa.

Entä mitä nyt? Treenit jatkuvat voimanostopainotteisesti valmennuksesta vastaavan Tarmon treeniohjelman mukaisesti. Seuraavat kisat olisi tähtäimessä toukokuussa Kuopiossa. Sinne olisi kisaamaan lähdössä Kajaanista lisäkseni muitakin. Tavoitteena luonnollisesti on yhteistuloksen parantaminen, mutta tärkeintähän on, että saa tehdä mistä nauttii ja tutkia oman kroppanssa voimien äärirajoja. On hienoa olla pieni, mutta vahva.

Treenihommia

Mansikassa ja mustikassa

Jos monenlaista onkin tähän lomaan mahtunut yllin kyllin, niin kyllä melkein parasta antia on ollut marjojen poiminta siitäkin huolimatta, että siihen sisältyy jo hieman loppukesään liittyvää haikeutta. Joka tapauksessa yhdessä perheenä ahkeroimme siinä määrin, että poimimme yhteensä yli kaksikymmentä kiloa mansikkaa ja yksin ryösin metsästä liki kymmenen kiloa mustikkaa.


Mansikkaa yritimme ensin poimia täältä Kainuusta, mutta tilanne oli ihan järkyttävän huono. Saimme saaliiksi vain reilu viitisen kiloa mansikkaa, vaikka kolusimme mansikkapellolla hirveän ison alueen lävitse. Ostettiin sitten valmiina torilta kymmenen kiloa mansikoita hätävaraksi. Loppujen lopuksi päädyimme lähtemään kotikonnuille Ruukkiin poimimaan itse vielä kuutisentoista kiloa marjaa. Ruukissa sangot täyttyivätkin nopeasti hyvälaatuisesta marjasta. Kävimme samalla reissulla kyläilemässä tuttujen luona, joten saimme monta kärpästä yhdellä iskulla. Viime vuonna keräsimme itse yli viisikymmentä kiloa mansikkaa ja silti ne loppuivat jo maalis-huhtikuulla, joten eiköhän tämän vuotinen satsi riitä vain jonnekin tammikuulle valitettavasti. Mutta sen verran suolaiset hinnat valmiiksi poimituissa mansikoissa on, ettei raaski enempäänsä niitäkään ostaa.

Mustikkaa en viime kesänä lainkaan poiminut, kun pikkuneiti oli vielä niin kiinni minussa, ettei siihen oikein ollut mahdollisuutta. Mansikoita oli helpompi kerätä, kun neiti konttasi vain perässä ja välillä piti vain hieman imettää mansikkapellolla. Appivanhemmilta onneksi viime kesänä saimme valmiiksi puhdistettua mustikkaa. Nyt kuitenkin innostuin, että vihdoin pääsen itsekin mustikkaan. Osittain tämä oli myös pakonsanelema juttu tuon vähäisen mansikkamäärän takia. Yhdessä perheenä kävimme kartoittamassa pari hyvää mustikkapaikkaa eikä pelkästään mustikoiden suhteen hyviä paikkoja vaan myös sijainniltaan, koska suuntavaistoni on ihan järkyttävän huono. Ei olisi ensimmäinen kerta, että suunnistaisin pois metsästä puhelimen navigaattoria hyödyntäen. Mies jäi lapsen kanssa kotiin, joten hänen erinomaiseen suuntavaistoonsa en tällä kertaa voinut tukeutua.

Ensimmäisellä mustikan poimintareissulla paarmat ja sääsket kuppasivat vaatteiden läpi valtavat paukamat ja tietenkin kaikkein karuimmin ahteriini. Tästä viisastuneena seuraavan kerran marjastin tuulisena päivänä runsaammalla vaatetuksella varustettuna, jolloin säästyin pahimmilta ötökkälauman hyökkäyksiltä. Myös poiminta nopeutui miehen ostettua minulle pinkin marjanpoimurin. Taaperon kanssa yritin vielä yhden kerran käydä metsässä, mutta tuolloin oli sen verran tyyni ilma, että sääsket kävivät ikävästi pikkuneidin kimppuun, joten se reissu jäi lyhyeksi. Sen verran marjastettiin vain, että neiti sai maistella mustikoita ja minä poimittua niitä pikkumäärän. Nyt on kyllä hyvä mieli, kun on pakastin täynnä marjoja ja perheellekin olen ehtinyt pyöräyttää useamman mustikkapiirakan.

Kesäisiä juhlia ja unettomuutta

Eipä ole kauheasti jaksanut kirjoitella, kun on koko kesäkuun alku ollut sellaista yöllistä valvomista, ettei tosikaan. Meidän puolitoistavuotias pikkuneiti on jo niin iso, että karkailee öisin pinnasängystään. Vuoden iässä ensimmäisen kerran tuli pinnasängystä itse pois, mutta sen jälkeen on ollut pitkä tauko, ettei ole yrittänyt pinnasängyn laitaa ylittää. Nyt jostain syystä tämä on alkanut toistumaan lähes joka yö vähintään kerran, joskus useamminkin. Kyllä siinä vanhempien kärsivällisyys on koetuksella, kun perheen pienimmän mielestä on hyvä idea kello kolme yöllä alkaa rakentelemaan duploilla ja aamulla ennen seitsemää pitäisi herätä, että ehtii päiväkotiin ja töihin. Eipä siinä auta kuin nousta nukuttamaan lasta uudestaan, vaikka itse olisi kuinka nukahtamaisillaan. Koska pinnasänky on selvästi tarpeeton, tilasin tänään juniorisängyn. Konkretisoituukohan uuden sängyn myötä lopullisesti, ettei meillä ole enää vauvaa vaan tosiaankin reipas taapero. Toukokuun lopussa jo hieman kirpaisi se, kun möin emmaljungan valkoisen vaunukopan pois ja siirryttiin kokonaan rattaisiin. Eipä sen puoleen, että vauva-aikaa kauheasti haikailin, sillä silloin sitä vasta valvottiin. Sitä paitsi näin puheterapeuttina taaperon kielen kehityksen seuraaminen on todella antoisaa ja ilahduttavaa varsinkin, kun nyt on alkanut tulemaan enenevässä määrin myös pieniä lauseita.

 

Juhliin lähdössä keijukaismekossa.

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli koulujen loppumisen ja valmistujaisten aikaa. Marko lähti Ouluun vanhimman tyttärensä lakkiaisiin, minä ja pikkuneiti menimme Kajaanissa erään ystäväni valmistujaisjuhliin. Oikein mukavaa oli, sillä on tähän väliin tullut jokunen vuosi viimeisimmistä valmistujaisjuhlista. Tavallisten farkkujen sijaan saa kerrankin vetää päälleen juhlamekon ja korkkarit. Tosin oli korkkareissa oman haasteensa. Jouduin jättämään auton hieman kauemmas ystäväni kodista, koska vierasparkissa ei ollut tilaa. Taaperon kantaminen yli kymmenen sentin korkokengät jalassa sekä käsilaukun raahaaminen mukana ovat sellainen suoritus, että ehkä arkena mieluummin tyydyn ihan lenkkareihin. Ennen lasta tykkäsin enemmän pienemmistä laukusta, mutta lapsen kanssa liikkuessa tarvitsee monenlaista, joten laukkukoko on käytännön syistä kasvanut. Keväällä hankin Storsakin hoitolaukun rinnalle vähän "tyylikkäämmän" laukun. Rakastuin Michael Korsin Jet Set Travel -laukkuun ja saman sävyisiin (ballet) kenkiin. Edellinen laukkuhankinta taisikin olla juuri tuo valkoinen Storsakin hoitolaukku vuonna 2014 kesällä, että eipä tässä kauheasti laukkuihin ja vaatteisiin ole törsätty. Tosin lapsen vaatteisiin on törsätty sitäkin enemmän.

 

Bemu se olla pitää niin äidillä kuin tyttärelläkin.

Yövalvomisten takia treeneihin tuli jälleen yli viikon tauko, mutta siltikin koko ajan voimatasoissa mennään eteenpäin. Sunnuntaina tein penkissä kolmosia 60 kg:lla. Kyykyssä on vielä niin paljon tekniikkatreeniä, etten tarkalleen ottaen edes tiedä todellista potentiaaliani siinä. Joka tapauksessa 70 kg:lla kolmosia olen tehnyt siinä viime aikoina, vaikka paukkuja isompiinkin painoihin voiman puolesta olisi, mutta ei valitettavasti vielä tekniikan puolesta. Kaikki aikanaan. Omaksi iloksi tällä hetkellä treenaan. Jos hyvin kehitystä tulee, niin onhan yksi vaihtoehto ensi vuonna kisata voimanostossa. Vielä en halua sellaisia ajatella, koska imetän ja taaperon hoitaminen on varsin kuluttavaa. En halua ottaa treeneistä stressiä vaan priorisoida omaan jaksamiseeni ja taaperon hyvinvointiin. Kiitos ystävien omaa aikaa ja yhteistä aikaa Markonkin kanssa on järjestynyt suhteellisen usein. Ystävät on parhaita.  

Huomenna olisi taas maastanostotreeniä tiedossa.