keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Mansikassa ja mustikassa

Jos monenlaista onkin tähän lomaan mahtunut yllin kyllin, niin kyllä melkein parasta antia on ollut marjojen poiminta siitäkin huolimatta, että siihen sisältyy jo hieman loppukesään liittyvää haikeutta. Joka tapauksessa yhdessä perheenä ahkeroimme siinä määrin, että poimimme yhteensä yli kaksikymmentä kiloa mansikkaa ja yksin ryösin metsästä liki kymmenen kiloa mustikkaa.


Mansikkaa yritimme ensin poimia täältä Kainuusta, mutta tilanne oli ihan järkyttävän huono. Saimme saaliiksi vain reilu viitisen kiloa mansikkaa, vaikka kolusimme mansikkapellolla hirveän ison alueen lävitse. Ostettiin sitten valmiina torilta kymmenen kiloa mansikoita hätävaraksi. Loppujen lopuksi päädyimme lähtemään kotikonnuille Ruukkiin poimimaan itse vielä kuutisentoista kiloa marjaa. Ruukissa sangot täyttyivätkin nopeasti hyvälaatuisesta marjasta. Kävimme samalla reissulla kyläilemässä tuttujen luona, joten saimme monta kärpästä yhdellä iskulla. Viime vuonna keräsimme itse yli viisikymmentä kiloa mansikkaa ja silti ne loppuivat jo maalis-huhtikuulla, joten eiköhän tämän vuotinen satsi riitä vain jonnekin tammikuulle valitettavasti. Mutta sen verran suolaiset hinnat valmiiksi poimituissa mansikoissa on, ettei raaski enempäänsä niitäkään ostaa.




Mustikkaa en viime kesänä lainkaan poiminut, kun pikkuneiti oli vielä niin kiinni minussa, ettei siihen oikein ollut mahdollisuutta. Mansikoita oli helpompi kerätä, kun neiti konttasi vain perässä ja välillä piti vain hieman imettää mansikkapellolla. Appivanhemmilta onneksi viime kesänä saimme valmiiksi puhdistettua mustikkaa. Nyt kuitenkin innostuin, että vihdoin pääsen itsekin mustikkaan. Osittain tämä oli myös pakonsanelema juttu tuon vähäisen mansikkamäärän takia. Yhdessä perheenä kävimme kartoittamassa pari hyvää mustikkapaikkaa eikä pelkästään mustikoiden suhteen hyviä paikkoja vaan myös sijainniltaan, koska suuntavaistoni on ihan järkyttävän huono. Ei olisi ensimmäinen kerta, että suunnistaisin pois metsästä puhelimen navigaattoria hyödyntäen. Mies jäi lapsen kanssa kotiin, joten hänen erinomaiseen suuntavaistoonsa en tällä kertaa voinut tukeutua.

Ensimmäisellä mustikan poimintareissulla paarmat ja sääsket kuppasivat vaatteiden läpi valtavat paukamat ja tietenkin kaikkein karuimmin ahteriini. Tästä viisastuneena seuraavan kerran marjastin tuulisena päivänä runsaammalla vaatetuksella varustettuna, jolloin säästyin pahimmilta ötökkälauman hyökkäyksiltä. Myös poiminta nopeutui miehen ostettua minulle pinkin marjanpoimurin. Taaperon kanssa yritin vielä yhden kerran käydä metsässä, mutta tuolloin oli sen verran tyyni ilma, että sääsket kävivät ikävästi pikkuneidin kimppuun, joten se reissu jäi lyhyeksi. Sen verran marjastettiin vain, että neiti sai maistella mustikoita ja minä poimittua niitä pikkumäärän. Nyt on kyllä hyvä mieli, kun on pakastin täynnä marjoja ja perheellekin olen ehtinyt pyöräyttää useamman mustikkapiirakan.






keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kesäisiä juhlia ja unettomuutta

Eipä ole kauheasti jaksanut kirjoitella, kun on koko kesäkuun alku ollut sellaista yöllistä valvomista, ettei tosikaan. Meidän puolitoistavuotias pikkuneiti on jo niin iso, että karkailee öisin pinnasängystään. Vuoden iässä ensimmäisen kerran tuli pinnasängystä itse pois, mutta sen jälkeen on ollut pitkä tauko, ettei ole yrittänyt pinnasängyn laitaa ylittää. Nyt jostain syystä tämä on alkanut toistumaan lähes joka yö vähintään kerran, joskus useamminkin. Kyllä siinä vanhempien kärsivällisyys on koetuksella, kun perheen pienimmän mielestä on hyvä idea kello kolme yöllä alkaa rakentelemaan duploilla ja aamulla ennen seitsemää pitäisi herätä, että ehtii päiväkotiin ja töihin. Eipä siinä auta kuin nousta nukuttamaan lasta uudestaan, vaikka itse olisi kuinka nukahtamaisillaan. Koska pinnasänky on selvästi tarpeeton, tilasin tänään juniorisängyn. Konkretisoituukohan uuden sängyn myötä lopullisesti, ettei meillä ole enää vauvaa vaan tosiaankin reipas taapero. Toukokuun lopussa jo hieman kirpaisi se, kun möin emmaljungan valkoisen vaunukopan pois ja siirryttiin kokonaan rattaisiin. Eipä sen puoleen, että vauva-aikaa kauheasti haikailin, sillä silloin sitä vasta valvottiin. Sitä paitsi näin puheterapeuttina taaperon kielen kehityksen seuraaminen on todella antoisaa ja ilahduttavaa varsinkin, kun nyt on alkanut tulemaan enenevässä määrin myös pieniä lauseita.

 
Juhliin lähdössä keijukaismekossa.
Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli koulujen loppumisen ja valmistujaisten aikaa. Marko lähti Ouluun vanhimman tyttärensä lakkiaisiin, minä ja pikkuneiti menimme Kajaanissa erään ystäväni valmistujaisjuhliin. Oikein mukavaa oli, sillä on tähän väliin tullut jokunen vuosi viimeisimmistä valmistujaisjuhlista. Tavallisten farkkujen sijaan saa kerrankin vetää päälleen juhlamekon ja korkkarit. Tosin oli korkkareissa oman haasteensa. Jouduin jättämään auton hieman kauemmas ystäväni kodista, koska vierasparkissa ei ollut tilaa. Taaperon kantaminen yli kymmenen sentin korkokengät jalassa sekä käsilaukun raahaaminen mukana ovat sellainen suoritus, että ehkä arkena mieluummin tyydyn ihan lenkkareihin. Ennen lasta tykkäsin enemmän pienemmistä laukusta, mutta lapsen kanssa liikkuessa tarvitsee monenlaista, joten laukkukoko on käytännön syistä kasvanut. Keväällä hankin Storsakin hoitolaukun rinnalle vähän "tyylikkäämmän" laukun. Rakastuin Michael Korsin Jet Set Travel -laukkuun ja saman sävyisiin (ballet) kenkiin. Edellinen laukkuhankinta taisikin olla juuri tuo valkoinen Storsakin hoitolaukku vuonna 2014 kesällä, että eipä tässä kauheasti laukkuihin ja vaatteisiin ole törsätty. Tosin lapsen vaatteisiin on törsätty sitäkin enemmän.
 
Bemu se olla pitää niin äidillä kuin tyttärelläkin.
Yövalvomisten takia treeneihin tuli jälleen yli viikon tauko, mutta siltikin koko ajan voimatasoissa mennään eteenpäin. Sunnuntaina tein penkissä kolmosia 60 kg:lla. Kyykyssä on vielä niin paljon tekniikkatreeniä, etten tarkalleen ottaen edes tiedä todellista potentiaaliani siinä. Joka tapauksessa 70 kg:lla kolmosia olen tehnyt siinä viime aikoina, vaikka paukkuja isompiinkin painoihin voiman puolesta olisi, mutta ei valitettavasti vielä tekniikan puolesta. Kaikki aikanaan. Omaksi iloksi tällä hetkellä treenaan. Jos hyvin kehitystä tulee, niin onhan yksi vaihtoehto ensi vuonna kisata voimanostossa. Vielä en halua sellaisia ajatella, koska imetän ja taaperon hoitaminen on varsin kuluttavaa. En halua ottaa treeneistä stressiä vaan priorisoida omaan jaksamiseeni ja taaperon hyvinvointiin. Kiitos ystävien omaa aikaa ja yhteistä aikaa Markonkin kanssa on järjestynyt suhteellisen usein. Ystävät on parhaita.  
Huomenna olisi taas maastanostotreeniä tiedossa.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Yhtä sirkusta

Toukokuun loppu on kyllä ollut vauhdikas, sillä viime viikolla torstaista sunnuntaihin Kajaanissa vieraili Tivoli Sariola ja kun tivoli sai kerättyä kamppeet kasaan, maanantaina saapui paikalle Sirkus Finlandia. Kävimme lauantaina tivolissa ja ihana yllätys oli, kun Marko oli varannut liput myös Sirkus Finlandian maanantain näytökseen. Kelit olivat kyllä suosiolliset molemmille tapahtumille. Lämpötila viikonloppuna ja nyt alkuviikosta on ollut reippaasti yli kahdenkymmenen, joten palella hytistä ei ole tarvinnut. Tivolin ja sirkustelun lisäksi solmin voikukkaseppeleitä ja päivälliset grillailtiin ulkosalla.

 
 


Tivolissa kävimme jo viime vuonna, mutta tyttö oli tuolloin alle vuoden ikäinen joten ei käyty kuin kaksi kertaa toisen vanhemman kanssa karusellissa. Nyt reippaan puolentoista vuoden ikäinen sai tivolitouhusta jo paljon enemmän irti. Osassa laitteissa minä olin jälleen tukena ja turvana, mutta kahteen laitteeseen tyttö uskaltautui ihan yksin. Niin iso tyttö jo! Helikopteri, jossa täytyi olla yksin oli ehkä sekä äidin että tytön mielestä hieman liiankin jännittävä. Karuselli hevonen taisi sen sijaan olla kaikkein mieluisin siitä päätellen, että "ihhahaata" toivottiin uudelleen. Yhdessä perheenä kävimme myös maailmanpyörässä ihastelemassa maisemia. Minä söin myös hattaran, joka maistui erinomaiselta.



 

Maanantain sirkus meinasi hieman vaarantua, kun maanantain ja sunnuntain välisenä yönä lapselle nousi kuumetta. Kävimme maanantaina korvapolille ja iltaa kohden yleisvointi parani siinä määrin, että päätimme sirkukseen mennä. Meiltä oli todella lyhyt matka kotoa sirkukseen, joten olisi ollut helppo palata kesken takaisin, jos tarve olisi vaatinut. Täytyy sanoa, että sirkuksen ohjelma oli näin aikuisenkin makuun todella tasokas. Hevoset ja koirat olivat perheen pienimmän mieleen ja kaikkein huipuinta oli ilmeisesti, kun pääsi ratsastamaan sirkuksen väliajalla todella isolla sirkushevosella. Esityksen loppuun asti jaksettiin olla.




Viikonloppuna tein myös kuntosalilla mahtavat treenit. Voimanostotreeneistä voisinkin tarkemmin kertoa seuraavassa postauksessa. Sunnuntai-iltana kommentoin Markolle, että oli täydellinen viikonloppu. Mahtava sää, onnistuneet treenit, perheen kanssa vietetty yhteinen aika ja kaiken kruunasi se, että Marko teki minulle sunnuntai-iltana saunavihdan. Kävin lapsen yöunille saamisen jälkeen ottamassa kunnon löylyt vihdan kanssa. Täydellistä!





perjantai 27. toukokuuta 2016

Kevätjuhlia

Rakastan kevättä ja alkukesää. Toukokuussa on jo lämmintä ja luonto on alkanut vihertää. Kaikkein parasta on, kun tietää, että kesää on vielä pitkälti edessä. Heinä-elokuunkin helteillä on ihanaa, mutta silloin mielen täyttää jo haikeus pian pois rientävästä kesästä. Loppukesästä puiden lehdissä on vanhaa vihreää. Rakastan koivujen alkukesän vaalean vihreää vehreyttä, kuusissa olevia vaaleita kuusenkärkiä sekä voikukkia. Voikukat nuo puutarhurin arkkiviholliset ovat mielestäni kauniita siitäkin huolimatta, että opiskeluaikoina kesätöinä puutarhurin apulaisena niitä vastaan alvariinsa jouduin taistelemaan. Siinä on kasvi, jolla on varsin pitkä ja sitkeä juuri.

Nyt lapsen myötä varma kevään ja alkavan kesän merkki ovat kaiken maailman kevätjuhlat. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa pääsimme nauttimaan tällaisista tilaisuuksista, jotka taaperoikäisten kohdalla, hienoisesta kömpelyydestäkin huolimatta tai ehkä osittain juuri siksi, ovat niin ihanan liikuttavia, vilpittömiä ja herttaisia. Voin rehellisesti myöntää kyynelten kihonneen silmiin lapsen päiväkodin kevätjuhlissa eilen. Taaperoikäisillä oli kaksi esitystä, joista toiseen pääsi mukaan myös isä tai äiti. "Jos lysti sulla on niin kädet yhteen lyö". Lienee tuttu laulu melko monelle. Minulla oli kevätjuhlassa Intiasta viime kesänä ostettu aito silkkinen sari ja tytöllä Intiasta ostettu prinsessamekko. Markolla oli kuitenkin ihan täältä Suomesta jostain ostettu puku joskaan valmistusmaa ei liene Suomi. Eiköpähän tuo jossain halpatuotantomaassa ole väsätty niin kuin suurin osa myytävistä rytkyistä niin valitettavaa kuin se onkin. Kevätjuhlassa oli myös päiväkodin lasten askarteluista tehty taidenäyttely.


Päiväkodin kevätjuhlissa äiti ja tytär.

Pienten esitys.
 
Äidin pienen taideteos.


Aiemmin toukokuulla osallistuimme tytön kanssa myös Kajaani Dancen kevätnäytökseen taaperotanssiryhmässä. Esitys pidettiin Kajaanin Kaukametsän salissa. Esityksiä oli illan aikana yhteensä liki kaksikymmentä ja aivan mielettömiä esityksiä olivat eri ryhmät saaneet aikaan. Pienten esitys oli ensimmäisenä. Luonnollisesti jompikumpi vanhemmista oli mukana tässä esityksessä. Muuten olisi varmasti suurin osa 1-2 -vuotiaista kirmaillut kettuina lavalla mielensä mukaan. Teemana esityksessämme oli siis "Veijariketut" (Musiikki: Suo Trio ja kaverit "Veijarikettu"). Hienoa oli, että esitykset kuvattiin ja tallenteen sai ostaa omakseen. On sitä tallennetta eräänkin kerran luukutettu nyt täällä kotona sekä taaperon että isän ja äidin tanssatessa mukana. Meidän tytöllä on kyllä rytmi niin veressä, etten tiedä keneen on oikein tullut. Myös Markon vanhemmat olivat seuraamassa Kajaani Dancen kevätnäytöstä. Onneksi ehdittiin ostaa liput koko porukalle. Katsomo oli aika lailla tupaten täynnä.

Kohta alkaa.

Veijarikettu -esitys.

Mitäs me veijariketut.

Koko perhe esityksen jälkeen.


Suurin osa taaperoista lähti Kajaani Dancen kevätnäytöksen väliajan aikana koteihinsa. Me olimme loppuun saakka, vaikka ehkä olisi saattanut olla järkevä lähteä nukuttamaan lasta kuten suurin osa pienten vanhemmista, sillä tilaisuus kesti yhdeksään illalla. Loppua kohden perheen pienin urvahtikin ja ei olisi jaksanut enää millään olla paikoillaan. Koska istuimme penkkirivin keskellä, en kehdannut toisten häiritsemisen pelossa kuitenkaan lähteä sieltä kesken esitysten hyppelehtimään poiskaan, joten tein imettävälle äidille helpoimman ratkaisun. Otin lapsen syliin rinnalle imetettäväksi. Siihenpä pikkuinen sitten somasti loppuajaksi nukahti. Yleensä vetäydyn mieluusti yksityisempään paikkaan imettämään, mutta tämä oli niitä tilanteita, joissa on arvioitava, mistä on vähiten häiriötä. Pimeässä salissa imettäminen tuskin häiritsi ketään ja toivon mukaan ei aiheuttanut kenessäkään närää ja jos herättikin, niin ei kukaan uskaltanut tulla sanomaan. Parempi niin, sillä saatan imetyshommista sanoa aikatavalla napakasti takaisin, jos joku asiasta ryhtyy riehumaan.  Muutenkin tuo imetyksen kanssa olen alkanut ottaa rennommin. Saatan esimerkiksi leikkikentällä imettää, jos siihen ilmenee tarvetta. Silloin alussa jännitin imetystä muualla kuin neljän seinän sisällä, kun mietitytti, sujuuko se nyt oppikirjojen mukaan vai ei ja mitä muut ajattelee siitä. Lisäksi alkuun kärsin kamalasta maidon suihkuamisesta. Onneksi maidon tulo yöimetysten jälkeen on kohtuullistunut enkä heru pumpullekaan enää 300 ml kerralla kuten alkuunsa vaan yksi pullo riittää.

Kevät on myös ihanaa siksi, että treenissäkin jaksaa käydä paremmin. Nyt on taas ollut jakso, jolloin on päässyt tasaisemmin treeniin. Toivon mukaan viikonloppuna saan käytyä tekemässä sekä maastaveto- että kyykkyteenit.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kevään kuulumiset


Neiti kesäheinä

Otetaanpa nyt uusinta yritys, kun vuosi sitten blogin pito ei vielä oikein ottanut tuulta alleen. Tällainen joka keväinen kirjoitusinnostus näyttää syttyvän auringon valon lisääntymisen myötä ainakin hetkellisesti. Jos totta puhutaan, kulunut vuosi on ollut kiireinen. Viime kesäkuun alusta aloitin työt täysipäiväisenä imettäen edelleen varsin runsaasti. Työ yhdistettynä töiden jälkeiseen lapsen hoitoon noin kahden tunnin välein tapahtuvine yöimetyksineen on aika kuluttavaa. Treeneissä kävin aina, kun tolkuttomalta väsymykseltäni jaksoin ja kun raaskin jättää pikkuisen kotiin isänsä hoteisiin.

Viime kesä meni paljon myös ulkomailla matkustellessa. Olimme perheenä kesäkuussa Italiassa viikon lomamatkalla. Mukana oli myös Markon nuorin tyttö hänen edellisestä liitostaan. Heinäkuussa meillä tuli myös varsin yllättävä lähtö Intiaan. Olimme kolmen viikon verran Intiassa Markon töiden takia. Intian reissun jälkeen elokuulla lopetin yöimetyksen, mikä helpotti omaa jaksamistani todella paljon. Yöimetyksen lopettaminen sujui yllättävän helposti, vaikka ajattelin, ettei tule onnistumaan. Tällä hetkellä osittaisimetys jatkuu, vaikka jotkut tuntuvat jo vähän katsovan kieroon puolitoistavuotiaan imetystä, josta en kyllä pätkääkään välitä. Saa nähdä, milloin imetys loppuu kokonaan sen verran jääräpää tuo meidän pikkuneiti on asian suhteen eikä itsellänikään lopetuksen suhteen kyllä mikään kiire ole. :D Kesälomani pidin viime vuonna syyskuussa, jotta pikkuisen päiväkodin aloitusta sai vähän venytettyä piirun verran. Markon vanhempainvapaahan päättyi elokuun loppupuolella.

Imetysrumban lisäksi minua on paljolti kiinni pitänyt kotona helmikuun lopusta lähtien pikkuisen toistuvat korvatulehdukset. Onneksi lapsella on terveysvakuutus, josta on kyllä tänä vuonna ollut suuresti meidän perheelle apua. Tosin ideaalein tilannehan olisi, jos lapsi pysyisi terveenä eikä vakuutusta tarvitsisi lainkaan hyödyntää. Joka tapauksessa viime maanantaina kävimme jälleen korvalääkärillä neljän antibioottikuurinkin jälkeenkin jatkuneen nuhan takia. Lääkäri totesi tulehduksen olevan molemmissa korvissa. Korvatulehduskierteen takia lääkäri päätyi tekemään lähetteen korvien putkitukseen. Aika putkitukseen tuli todella nopeasti jo tämän viikon tiistaille. Olin huojentunut, sillä kaksi kuukautta huonosti nukkuvan korvakipuisen lapsen kanssa ei totisesti ole herkkua. Omatkin unet ovat välillä jääneet varsin vähiin.

Eilen korvatulehdus nosti jälleen korkean kuumeen. Kuumetta oli myös aamulla. Päiväkotiin ei saa viedä kuumeista lasta, joten koska Marko oli ehtinyt livahtaa jo töihin, minä jäin pikkuneidin kanssa kotiin. Aluksi harmitti kovasti, sillä pelkäsin kuumeen estävän huomisen korvien putkituksen. Soitto korvapolille kuitenkin toi huojennuksen, sillä lääkäri oli sitä mieltä, että jos lapsen yleiskunto on hyvä, operaatio voidaan kuumeesta huolimatta suorittaa. Kuumeilun syyhän on juuri korvatulehdus, joka pyritään putkitusten avulla saamaan kuriin. Tämän jälkeen päivä olikin varsin leppoisa. Ulkona oli lämmintä, 22,5 astetta parhaimmillaan. Aluksi yritin, että olisin saanut neidin sisällä lepäilemään, mutta turha luulo. Kenkien ja hatun kanssa pikkuneiti oli ulos kovasti menossa ja Liekki-kissalle yritti pukea valjaita päälle, joten annoin periksi ja lähdin taaperon sekä kissan kanssa ulos. Ulkoilun välissä käväistiin korvapolilla alkukartoituksessa sekä katsomassa, missä päiväkirurgian osasto on, että osataan varmasti huomenna suunnistaa suoraan oikeaan paikkaan.

Päiväkirurgiselle huomenna

Päivän aikana puuhasteltiin leikkikentällä monenlaista. Ja jos lyhyet yöt ja kipukiukut ovatkin koetelleet hermoja, niin se kaikki unohtuu ja tuntuu pieneltä, kun oma lapsi käy poimimassa voikukan ja ojentaa sen vilpittömästi äidilleen. Iltapäivästä käytiin pitkä metsälenkki Vimpelin lammella tarkoituksena saada lapsi nukahtamaan päiväunille. Samalla sain itsekin aerobista. Ihanasti luonto oli puhjennut kukkaan. Kuusiin oli myös ilmestynyt kuusenkärkiä, joita vähän maisteltiin. Marko opetti minulle pari kesää sitten, että kuusen kärkiä voi syödä. Tosin mihinkään maata mullistavaa makuelämykseen ei kannata varautua, vaikka ihan oma arominsa kuusenkärjissä onkin. Kuusenkärjissä on kevään ja alkukesän maku. Ja siellä luonnon keskellä pienen silmätkin vihdoin
viimein painuivat uneen.

Illalla kävin vielä kuntosalilla tekemässä treenin. Tein alkuun kyykkyjä. Viisi kolmen toiston kyykkysarjaa sekä lyhyen jalkatreenin siihen vielä päälle. Treenini ovat tätä nykyä hyvin voimanostopainotteisia aina silloin, kun satun pääsemään treeniin. Tulokset ovat tasaisesti nousseet epäsäännöllisistä treeneistä huolimatta. Kuntosalitreeneistä kuitenkin lisää joku toinen kerta.




 

 



 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Elämää äitinä

Puoli toista vuotta blogihiljaisuutta. Mitenkähän tiivistäisin tältä ajalta keskeisimmät tapahtumat. Sivilisääty ehti vaihtua eronneesta jälleen naimisissa olevaan. Tämän takia tapahtui lopullinen asettuminen Kainuuseen ja merkitsi Pohjois-Pohjanmaan pölyjen karistamista koivistani. Kuntosaliksi vakiintui lopulta Balance. Ja vuokra-asunto muuttui viime syksynä omistusasuntoon kasvaneen tilantarpeen vuoksi. Viimeinen kisadieetti avioeroineen vei veronsa ja fyysinen palautuminen vei kisojen jälkeen aikansa.

En tiedä, olinko vielä täysin palautunutkaan, kun huomasin kantavani pientä yllätyspakettia kohdussani. :) Aikansahan se kesti sulatella moinen tieto, mutta toisaalta onneksi työn puolesta on paljon kokemusta lapsista niin en sentään totaalista sydäriä saanut. Kerron raskauden aikaisista tapahtumista mahdollisesti myöhemmin lisää. Raskaustakaumien lisäksi saatte lukea, miten palauduin synnytyksestä treenien pariin ja millaisia treenini nykyisellään ovat.

Jäljellä on enää kaksi viikkoa neidin puolivuotispäivään ja koska imetyksen merkitys tulee vähenemään, olen jo viikon verran kutjottanut vähän siistitymmällä ruokavaliolla. Tähän asti olen täysimettänyt ja imetän edelleen ainakin viikon ennen kiinteiden aloitusta, jos tätä sanaa voi täydessä merkityksessä käyttää, kun osa minusta herunutta maitoa on annettu tuttipullon kautta töissä ollessani. Ja tämän varjolla olen kaksin käsin nauttinut herkkuja, johon nyt tulee stoppi. Niin olen jo jonkin aikaa ollut 3 päivää viikossa töissä 8 h työpäiviä, jonka aikana mies hoitaa vauvaa. Tästä huolimatta emme ole vielä nähneet tarpeelliseksi kiinteiden aloittamista. Onneksi öisin tarvitsee yleensä herätä vain kerran korkeintaan vartiksi, jolloin puolinukuksissa ruokin pikkuisemme ja sitten jatkan koisimista kiitos hyvien unenlahjojen. Herkuttelusta huolimatta paino on ollut ehkä yksi offikauden alhaisimmista, vain 52 kg. Nyt siistimisen jälkeen 51,3 kg, kun pahin nestepöhö on lähtenyt. Raskausaikanahan kioja tuli lisää vain kuutisen, vaikka silloinkin kyllä perusrungon lisäksi herkuttelin. Tosin kuntosalitreeni oli mukana loppuun saakka. Päivää ennen synnytystä kävin runttaamassa viimeisen treenin.

Treeniä reissussa raskausmahan kanssa.
 
Gondolin kyydissä Venetsiassa oman kullan kanssa.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Oulun fitnessleiri 16.11.2013 ja treenikuulumisia muutenkin

Kisojen jälkeen ei jääty lepäilemään laakereilleen vaan ruvettiin hakemaan vähän uusia tuulia, jotta saataisiin niitä ongelmallisia osa-alueita parempaan kondikseen. Jo dieetillä rupesi tuntumaan, että joissain asioissa seinä nousi vastaan ja ei enää ollut omia rahkeita kehittyä optimaalisesti. Niinpä PM-kisojen jälkeen otin yhteyttä Kati Alanderiin, jonka kanssa olen jonkun kerran käynyt treenaamassa.

Olen saanut Katilta todella hyviä vinkkejä sekä jalkojen, olkapäiden että selän treenaamiseen. Katilla on ilmiömäinen taito paitsi nopeasti havaita, missä mättää niin myös kertoa se ohjattavalle hyvin selkeästi. Eikä vain kertoa tätä vaan antaa myös todella selvät ratkaisukeinot. Ohjaus on jämäkkää, mutta ystävällistä ja ymmärrettävää. Minäkin olen treenannut kauan ja kisannut, mutta siltikin niin tutuista asioista saa ihan eritavalla Katin antamien ohjeiden jälkeen irti. Ei sen takia, että olisin ennenkään tehnyt kovin paljon väärin, mutta ennen en ole osannut kohdentaa treeniä niin optimaalisesti niille lihaksille kuin olisin halunnut. Katin vinkkien avulla olen ihan eritavalla oppinut optimoimaan treenit oikeisiin asioihin ja saanut keinot siihen, miten eristää ei-toivotut lihakset treenissä pois. Esimerkiksi olen oppinut, miten olkapää- ja selkätreenit tehdä niin, ettei epäkäs työskentelisi ja jalkatreenit siten, ettei liikkeet menisi alaselälle kuten aiemmin itselläni on todella herkästi tapahtunut. Varsinkin jalkatreeneissä on ohjauksen jälkeen huomannut sen, ettei hermotus ole aiemmin kunnolla pelannut. Sen sijaan nykyään saa ilahduttavia onnistumisen kokemuksia, kun huomaa, että hermotus pikkuhiljaa alkaa löytymään. Treeneistäkin nauttii ihan eri tavalla kuin ennen. Myös vyötä olen oppinut käyttämään. :)

Osallistuin myös marraskuun puolivälissä Alanderin Katin ja Virmajoen Annan pitämälle fitnessleirille, joka sisälsi poseerausharjoittelua, seminaarin ja pakaratreenivinkkejä. Oli todella piristävä kokemus ja pakaraosaston treeniin sai kyllä kattavan kavalkadin ihan uusia treeniliikkeitä. Liikkeiden ainut ongelma on, että osa niistä on kuulemma vähän turhankin seksikkään näköisiä. :D Alla olevat kuvat fitnessleiriltä:

 



Niin ja mitään kisasuunnitelmia EI ole, mutta kyllähän treenaaminen on elämäntapa ja aina haluaa kehittyä oli menossa kisoihin tai sitten ei. :) Nyt on reilun viikon tauko ollut treeneistä sitkeän influenssan aiheuttaman äänihuulitulehduksen johdosta. Kuumetta ei ole ollut, mutta haluan normaalin ääneni mahdollisimman pian kiitos takaisin, joten treeneistä lepoa toistaiseksi. Ruoka ei ole maistunut niin hyvin kuin normaalisti. Paino on kilon verran melkein tippunut. Kisoista painoa on tullut n. 5 kg lisää. Takapuoli on leventynyt ja rintavarustuskin kasvanut lähes kahdella kuppikoolla. :D Onneksi nyt itsenäisyyspäivän takia tähän tulee 3 päivän viikonloppu, jonka aika lepuutella äänihuulet kondikseen. :)